Tiikerikakku

200 g voita

2 dl sokeria (tavallista ei ollut joten käytin intiaanisokeria)

3 munaa

3 dl vehnäjauhoja (ei ollut joten käytin spelt-jauhoja)

2 tl vaniliinisokeria (ei ollut joten käytyn vaniljaa)

2 tl leivinjauhetta

3 rkl kaakaojauhetta

3 rkl kevytmaitoa (ei ollut joten käytin kahvia)

1. sokeri ja voi vaahdoksi lisätään munat yksitellen samalla vatkaten hyvin

2. sekoita jauhoihin vaniliinisokeri ja leivinjauhe, ripottele jauhoseos rasvavaahtoon siivilän läpi ja sekoita hyvin.

3.ota  puolet taikinasta toiseen kulhoon ja sekoita toiseen osaan kaakaojauhe ja maito

4.levitä voideltuun ja korppujauhoitettuun kakkuvuokaan puolet vaaleasta taikinasta, tämän päälle tumma taikina ja lopuksi loput vaaleasta taikinasta, pistele haarukalla läpi muutamia kertoja.

5.Uuniin paistumaan asteita 175 ja n 1 h

image.jpg

 

Voi Sly, laitoit ihania reseptejä, mutta arvasitkin jo varmaan Tiikerikakku on yksi minun rakkaimmista resepteistä eli tosi Retro:) ja sitä se on siitä yksinkertaisesta syystä, että  on ensimmäinen leivonnainen jonka sain opetella tekemään 12 v tyttösenä. tiikerikakkuja kesällä leivoin tädin luona kesävieraana ollessa hänelle pakkasen täyteen. Laittamasi resepti on aivan sama:), tajusin kun tehdessäni monet lämpimät ja rakkaat muistot tulvi mieleen. Kakkuvuokana toimi hyvin jo 25 v vanha perusvuokani, jonka olen saanut joululahjaksi isovanhemmiltani, monasti himoittaa hienot uutuudet ja tekisi mieli hankkia, mutta kyllä tällä vanhallakin ainakin retroa saa aikaiseksi. Joten tällä reseptillä oli mukava aloittaa syyskuun resepti kokeilut. Perhe kiittää, sillä tykkäävät Tiikerikakusta.